Pikkusisko

Täältä tulee pikkuinen info-paketti siitä mikä olen naisiani.
Ikää löytyy 27-vuotta, olen yhden lapsen yksinhuoltaja (no tavallaan yhteishuoltaja, mutta käytännössä yksinhuoltaja :P) eli touhua päivissä riittää ilman suurempia suunnitelmiakin.

Liikuntapohjaa löytyy pitkältä ajalta lapsuudessa/nuoruudessa, jopa ihan SM-hopean saavuttanut jumppari lymyää jossain tämän aavistuksen laiskistuneen ihmisen sisuksissa. Kilpavoimistelua, tanssia, balettia, vähäsen yleisurheilua on tullut harrasteltua. Liikkuminen on aina tullut minulla ihan luonnostaan ja perus hyötyliikuntaa on tullut käytettyä ihan huomaamatta. Pyörällä tai jaloilla tulee siirryttyä paikasta toiseen, mutta myönnettäköön, että se on ihan köyhyyden ansiota. Autonomistajana kulkisin tasan tarkkaan kauppareissut autolla, koska sen verran mukavuudenhaluinen olen kuitenkin.

Tasaisin väliajoin olen aina aloittanut lenkkeilyn, mutta olen siitä aina joutunut luopumaan, jos jonkunlaisten vaivojen takia. Kiitos ihanien sukurasitteiden, kaikenlaiset nivelvaivat ja sydänongelmat ovat olleet kiusana jo todella nuoresta iästä lähtien. Parempina kausina olen sitten ottanut ilon irti liikkumisesta ilman vaivoja ja se tuntuu silloin aina yhtä huikealta :). Viimeaikoina olen tosiaan vaan työntänyt vaivat taustalle ja niistä huolimatta yrittänyt kohottaa kuntoani mahdollisuuksien mukaan ja kyllä se on jotenkuten onnistunutkin. Maltti on valttia tässä, vaikka välillä homma on lähtenyt lapasesta ja sen sitten huomaa kropassakin. Nimim. Ilosta kirmaten kävelylenkille aavistuksen kipeän jalan kanssa, jossa villiinnyn juoksemaan ja lopulta hampaat irvessä klenkkaan jo todella kipeän jalan kanssa takaisin kotiin.

Hiljaa hyvää tulee, se meikäläisen pitää opetella muistamaan!

Ajatuksena on nyt elämäntapamuutos tai siis päästä nimenomaan tuosta ajatuksesta ihan käytäntöön. Hyvällä alulla tässä jo ollaankin 🙂 Olen suuri herkkujen ystävä, myönnän rakastavani pizzaa, suklaata, leivoksia, piirakoita, ihania juustoja, jälkiruokia ym. Elikkäs tämä ruokapuoli on se, joka tuottaa minulle varmasti enemmän vaikeuksia kuin tuo liikkuminen. No, nyt on mennyt jo (vasta!!!) viikko ilman ainuttakaan namua, suklaata tai muuta herkkua ja onhan noita erilaisia terveellisempiä herkkuja tullut jo keksittyä ihan omasta päästä. Sanokaa mitä sanotte, mutta mikään ei silti koskaa tule voittamaan ihanaa, herkullista, suussasulavaa suklaapalaa ❤ I’ll miss you ❤

No tässä siis oli lyhykäinen kuvaus minusta, taustoista, tavoitteista, heikkouksista ym. ja lisää on luvassa, kunhan vauhtiin päästään! 🙂

Ihanaa kesää toivottelee Pikkusisko

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Bonuskierros

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

StefanieHagelstam.com

STEFFIT by Stefanie Hagelstam

Elämän pyörteissä

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Urheiluhullun unelma

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

%d bloggaajaa tykkää tästä: