Isosisko

Pikkusiskon innostamana ajattelin tulla tänne kertomaan hieman myös Isosiskon elämästä. Olen 33-vuotias perheenäiti, vaimo ja (ikuinen?) opiskelija. Opiskelen terveysalaa, joten olisi aika ottaa muille antamani ohjeet ja neuvot käyttöön myös omassa elämässä. Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty. Yksi syy tämän blogin perustamiseen oli se, että tästä saisi hieman lisäpotkua elämäntapamuutokseen. Ja nimenomaan tuo elämäntapamuutos on nyt se juttu, ei laihdutus tai hetkittäinen liikkumisvimma. Olen totaalisen kyllästynyt siihen, että saan aina painoa putoamaan (parhaimmillaan 10kg reilu vuosi sitten), mutta se tulee aina hiipien takaisin. Syitä siihen on laiskuus (myönnetään), mukavuudenhaluisuus ja mieletön herkutteluhimo. On niin helppoa keksiä aina tekosyitä sille, miksi ei voi mennä lenkille tai miksi juuri tänään on oikeus syödä vähän herkkua. Elämä on täynnä syntymäpäiväjuhlia, juhannusta, joulua ja kissanristiäisiä tai sitten murheita (joku hukuttaa murheet alkoholiin, toinen suklaaseen ja leivonnaisiin). Jos antaa itselleen oikeuden sortua herkkuihin aina sopivan tilaisuuden tullen, niin ei mikään ihme, että paino seilaa jojona edestakaisin.

Taustoistani hieman.. Minulla on kaksi kouluikäistä lasta ja ennen lasteni syntymää olin varsin hoikka. Lapsena harrastin paljon liikuntaa, kuten voimistelua, balettia ja telinevoimistelua. Pyöräilin joka paikkaan. Aikuisuuden kynnyksellä voimistelu vaihtui kuntosaliin ja spinningiin. Niistä pidän edelleen vaikka polvi ei tällä hetkellä kestäkään spinningiä. 20-vuotiaana toinen polvi alkoi kipuilemaan/turvottelemaan ja olen siitä asti joutunut välttämään juoksua, myös pyöräily on välillä aiheuttanut todella kovat kivut polveen. Vuonna 2009 molemmat polveni leikattiin ja toisesta polvesta löytyi nivelrikko. Leikkauksesta toipumiseen meni vuoden verran ja pikkuhiljaa kuntoututtamalla olen saanut koipeni siihen kuntoon, että voin taas kävellä ja pyöräillä normaalisti. Pahimmillaan reisien kokoero oli yli 2cm (käytännössä toinen reisilihas oli ihan surkastunut), mutta kovalla työllä ero on enää puoli senttiä. Tästä olen todella tyytyväinen 😀 Lisäksi ”kaverina” kulkee vaikea migreeni sekä krooninen suolistosairaus. Näillä eväillä siis mennään, mutta periksi ei anneta! Tässä tarvitaan nyt avuksi sitä kuuluisaa suomalaista sisua 😉 Onneksi minulla on ihana (urheiluhullu) mies, joka tukee ja kannustaa minua tässä hommassa ❤ Ilman häntä olisin totaalisen hukassa.

Olen 166cm pitkä ja vuosi sitten vaaka näytti lähelle 74 kiloa. Silloin tajusin, että on todella ”viimeinen” hetki tehdä asialle jotain ennen kuin mopo karkaa kokonaan käsistä. Sain pelkällä ruokavaliomuutoksella painoa putoamaan lähes 10kg. Vuoden 2012 kesästä painoa on tullut takaisin noin 3kg, mutta liikuntaa olen saanut lisättyä elämääni talven aikana. Kävin koko vuoden kehonhallintatunneille (joogaa ja lihaskuntoa) kerran viikossa, lisäksi joogasin 1-2 kertaa viikossa kotona. Tyttäreni innostui taitoluistelusta ja hänen intonsa tarttui myös minuun. Kävimmekin lähes joka viikko luistelemassa jäähallin yleisöluistelussa. Tytär aloitti myös luistelukoulun. Ajatuksissa olisi, että ilmoittautuisin aikuisluisteluun…saa nähdä uskaltaudunko 🙂 Koen olevani nyt siinä pisteessä, että liikkumisesta pitää tulla päivittäinen tapa ja herkuttelu saa tosiaan jäädä vain haaveeksi. Kuntosalilla olen käynyt tämän kevään (2013) aikana muutaman kerran ja siellä olen päättänyt käydä jatkossa 2 kertaa viikossa. Lisää kuulumisiani voit lukea blogista.

Liikunnallista & aurinkoista kesää kaikille 🙂

Kesäjalat_iso T: Isosisko

Strategiset mitat:

Pituus 166cm

Paino: (23.6.13) 68,3kg, (4.7.13) 66,3kg, (9.7.13) 67,3kg

Vyötärö: (25.6.13) 86,5cm, (2.7.13) 85,5cm, (9.7.13) 84cm, (15.10.13) 82cm

Lantio: (25.6.13) 101cm, (2.7.13) 100cm, (9.7.13) 100cm, (15.10.13) 99cm

Rinnanympärys: (25.6.13) 98cm, (2.7.13) 97,5cm, (9.7.13) 96,5cm, (15.10.13) 94cm

Käsivarsi: (25.6.13) 32cm, (2.7.13) 31cm, (9.7.13) 30cm, (15.10.13) 29,5cm

Reisi: (25.6.13) 56cm, (2.7.13) 55,5cm, (9.7.13) 55,5cm, (15.10.13) 55cm

Advertisement

1 kommentti (+lisää omasi?)

  1. Paluuviite: Strategiset mitat | Sekavat siskot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Bonuskierros

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

StefanieHagelstam.com

STEFFIT by Stefanie Hagelstam

Elämän pyörteissä

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Urheiluhullun unelma

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

%d bloggaajaa tykkää tästä: