Hiljaiseloa, mutta hengissä edelleen!

Hei kaikki rakkaat lukijat!

Sekavat siskot ovat hengissä vaikka hiljaiseloa blogin puolella onkin pidellyt. Pikkusiskon aika on mennyt uuteen kotipaikkaan totutellessa ja opintojen aloittamisessa. Isosisko taas on yrittänyt selviytyä terveysongelmien kanssa ja pakertaa koulujuttuja. Nyt on kuitenkin aika taas aktivoitua blogin suhteen, sillä tarkoitus on ihan tosissaan yrittää pitää tätä blogia ja elämäntapamuutosta hengissä! 🙂

Loppukesä meni mukavasti salilla treenatessa/pyöräillessä ja tuloksia tuli pikkuhiljaa. Sain lisättyä painoja salilla ja mittanauha kertoili hyviä tuloksia. Mutta sitten terveysongelmat alkoivat 😦 Mulla meni niska totaaliseen jumitustilaan enkä yhtenä aamuna saanut enää käännettyä päätä sivuille. Siinä meni muutama päivä aika tuskaisissa oloissa, kun pelkkä hengittäminenkin sattui ja tuntui siltä kuin joku tökkisi puukolla lapojen väliin. Kävin lääkärissä, joka suositteli kiropraktikkoa, osteopaattia tai naprapaattia. Oireeni viittasivat kuulemma nikamalukkoon. Sain onneksi aika pian ajan kiropraktikolle ja yhden hoitokerran jälkeen tuo järkyttävä kipu helpottui ja pää alkoi kääntymään sivuille. Otin 10 hoitokerran paketin ja siitä on nyt käytetty reilu puolet. Niska on todellakin nyt paremmassa kunnossa. Selkä alkoi reistailemaan pahimman niskakivun helpotettua, mutta kiropraktikko sai senkin kivun helpottamaan yhdellä käyntikerralla. Voin todella suositella kaikille niska/selkävaivaisille kiropraktikkoa! 😀

Voitte arvata, että salitreeni jäi totaalisesti tämän nikamajumin takia ja motivaatio terveellisiin elämäntapoihin alkoi hiipua sen myötä. Onneksi sain kuitenkin pidettyä itseäni kurissa sen verran, että tarkkailin syömisiäni enkä sortunut ylettömään mässäilyyn. Lähdimme perheen kanssa syyskuussa Lappiin viikon syyslomalle ja siellä tuli herkuteltua ihan liikaa. Onneksi vastapainoksi tuli käveltyä viikon aikana noin 35 km ja osa patikointireiteistä oli lisäksi aika rankkaa tunturimaastoa. Lapsetkin jaksoivat tosi hyvin vaeltaa vaikka meidän esiteini vetikin välillä pultit milloin mistäkin asiasta 😉 Otin parille pidemmälle vaellukselle sykemittarin mukaan ja ilokseni kalorikulutus oli varsin reipasta. 4-5 tunnin vaelluksella sai kulumaan 1400 ja 1900 välillä kaloreita. Ainakin kunto kasvoi viikon aikana vaikka mitat pysyivätkin samoissa. Ja kyllä tuo luonnossa liikkuminen tekee hyvää mielelle. Varsinkin tunturissa mieli lepää ja tuon viikon jälkeen on taas jaksanut arkea paljon paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Ylläksen tunturimaisemaa ❤

Viime viikolla selviteltiin sairaalassa taas sydämen rytmihäiriöasiaa, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Iloista lokakuista viikkoa kaikille!

T: Isosisko

PS. Huomenna lupaan laittaa strategisia mittoja. Saa nähdä, onko mitään muuttunut sitten viime mittausten 🙂

Advertisement

Alkumetreillä

Jostainhan tämä on aloitettava. Ei huomenna vaan tänään.

Itse asiassa tämä idea saatiin Juhannuksena (pienessä sievässä). Ollaan jo pitkään puhuttu tästä elämänmuutoksesta ja pienin askelin mentykin siihen suuntaan. Nyt kuitenkin mietittiin, että miten saamme tähän hommaan vauhtia ja siitä saimme ajatuksen blogin perustamiseen. Ajatus tuntui ihmeen hyvältä vielä Juhannushurmion jälkeenkin :p No, tässä sitä ollaan ensimmäistä blogikirjoitusta väsäilemässä.

Juhannusviikonlopun sunnuntaina heitettiin herkuilla vesilintua = syötettiin loput lapsille 😉 ja maanantaina alettiin käynnistellä aineenvaihduntaa todenteolla. Päivittäinen ruokavalio näyttää tällä hetkellä tältä:

Aamupala:

– 1 täysjyväpaahtoleipä (päälle hieman margariinia, kalkkunaleikettä ja vihanneksia)

– 1 kulhollinen maustamatonta jogurttia, sekaan marjoja tai hedelmäpaloja, 1tl sokeria

– kuppi kahvia

Lounas:

– tonnikalaa/kanaa

– raejuustoa

– salaattia/kasviksia

– joskus pari perunaa tai hieman riisiä

Välipala:

– vähärasvaista maustamatonta rahkaa, sekaan marjoja tai hedelmäpaloja, 1tl sokeria

– kuppi kahvia, 1tl sokeria

Päivällinen:

– Sama kuin lounaalla

Iltapala:

– Maustamatonta jogurttia/rahkaa tai hedelmiä

Vettä pitää muistaa juoda joka välissä…vaikeeta on välillä muistaa. Nyt on viikko takana tällä ruokavaliolla ja vihdoin puntarilla näkyi tuloksia – Juhannuksena hankittu turvotus (sitä oli yllättävän paljon!) on kadonnut. Aineenvaihdunta on siis lähtenyt kunnolla käyntiin. Sen huomaa siitäkin, että vessassa saa ravata jatkuvasti. Tästä on hyvä jatkaa 🙂

T: Pikkusisko & Isosisko

Bonuskierros

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

StefanieHagelstam.com

STEFFIT by Stefanie Hagelstam

Elämän pyörteissä

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon

Urheiluhullun unelma

Siskokset matkalla elämänsä kuntoon